Uutiset ja Paivitykset...
Julia ei olekkaan raskaana?
 Tatun laulaja Julia Volkova kielsi huhut raskaudestaan. Huhut levisivät ympäri lehdistöä muutama päivä sitten. Julian mukaan hän todellakin deittailee nuorta miljonääri Parvizia, mutta loppu onkin valetta "Yhtye lensi Los Angelesiin tekemään uutta albumia" kertoi Tatun promootiopäällikkö Mir Novosteylle (World Of News). - Tietojeni mukaan Julia ei ole ollenkaan raskaana. Biisien viimeistely ja promootio tulee olemaan Tatun tulevaisuutta ja ymmärrät kai, että Julia ei voi tulla raskaaksi kun näin suuria suunnitelmia on tehty. Joten Julia tuli taas raskaaksi lehdistön takia." Lähde: tatusite.net foorumi Käännös: tatufanit.net
Kirjoittanut: 30 Jun 2007 /Miia
Ristiriitoja uuden albumin suhteen
 Tatu on viettänyt muutamia kuukausia albumia tehden Los Angelesissa, mutta siihen liittyy kuitenkin ristiriitaista tietoja. "En todella tiedä paljoa uudesta albumista. Emme ole nauhoittaneet uuteen albumiin mitään vielä ja se on ollut pettymys. Joten toivon että nauhoitamme. Minusta on hullua, jos me jätkät emme pääse albumin tekoon mukaan, koska olemme tulleet isoksi osaksi Tatua. Tiedämme oikein soundin ja meillä on mahtavia ideoita. Mutta kuka tietää mitä tulee tapahtumaan. Tälläisissä tilanteissa on aina valtavasti politiikkaa ja täytyy vain pysyä mukana. Toivon todella, että tuotamme mahtavan albumin faneille." - kertoo bändin soittaja Troy MCClubbin. Myös Sergey Galoyan, joka aikaisemmin on varmistettu albumin tekijäksi kommentoi tilannetta. "Kyllä, esittelin biisejä Tatulle ja 4 niistä valittiin. Voin puhua varmasti osastani albumissa vasta kun sopimukset on kirjoitettu, josta ei ole vielä keskusteltu." - kertoi Sergey Galoyan tatusite.netille. Samaan aikaan Lena kertoi päiväkirjassaan albumin olevan melkein valmis. Lähde: tatusite.net Käännös: tatufanit.net
Kirjoittanut: 29 Jun 2007 /Miia
Tatu esiintyi ZD -gaalassa!
 t.A.T.u. esiintyi eilen ZD-gaalassa seuraavalla biisilistalla: Lyudi Invalidy, All About Us, Loves Me Not, Ne Zhaley, Ne Ver Ne Boisa Ne Prosi, Nas Ne Dogonyat ja siis esittivät uuden biisin "Ze Zhaley". Ne Zhaley tarkoittaa englanniksi Don't Regret ja suomeksi siis Älä Kadu, sanat löydät tästä. High Quality versio on ladattavissa Tatushowsta täältä. Jos haluat nähdä kuvia soundchekistä ne löytyvät täältä. Lena on vahvistanut englanninkielisen albumin nimeksi- Waste Management ja Upravlenie Otbrosami venäläisen albumin nimeksi.
Kirjoittanut: 25 Jun 2007 /Miia
Tatu ZD-gaalassa
 Tatu voitti viime vuonna palkintoja ZD -gaalassa ja tänä vuonna he ovat erikoisvieraita ZD-gaalassa, joka tunnetaan myös nimellä "Zvukovaya Dorozh", se on venäjän kansallinen seremonia. Tänä vuonna gaalassa esiintyy mm. venäjän euroviisu edustaja 2007 ja Dima Bilan. Kategoriat on gaalassa samat kuin viime vuonna, eli mm. "Vuoden bändi", "Vuoden miesartisti", "Vuoden naisartisti", "Vuoden tapahtuma" ja "Vuoden ihmiset". Voittaja valitaan internet äänestyksellä ja oletettavasti Tatu esittää gaalassa uuden biisinsä. Lähde: tatu.ru Käännös: tatufanit.net
Kirjoittanut: 24 Jun 2007 /Miia
Uuden albumin nimi "Waste management"?
 Hajanaisten tietojen mukaan 16.07 on aloitettu Tatun uuden elokuvan kuvaukset Yaroslavlissa. Silloin kuvattiin Mischa Bartonin ensimmäinen kohtaus, seuraavina päivinä kuvaukset jatkuivat yksityishuoneistossa ja Fedorovsky cathedralissa. Kuvauksissa oli mukana 200 ihmisen henkilökunta. TV-raportti kyseisestä aiheesta: mms://80.92.2.98/ntm_video/semki_filma.wmv Ensi sunnuntaina (24.07) on Tatun vuoro esiintyä elokuvassaan - heidän esiintyminen kuvataan silloin. On mahdollista, että Tatu esittää elokuvassaan uuden biisinsä "Ne Jalei" (Don't Be Sorry tai Don't Regret) ja mahdollisesti uuden albumin nimi on "Waste management". Julian mukaan raskaus ei estä häntä esiintymästä ennen lokakuuta ja on suunnitellut kuinka hoitaa tilanteen. Lähteet: http://www.ntm-tv.ru/news/our/20070614204451.html http://www.mk.ru/blogs/MK/2007/06/22/society/98899/ Käännös: tatufanit.net
Kirjoittanut: 24 Jun 2007 /Miia
<< Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava >>
|

Tervetuloa vieras, sivustolle parhaasta kansainvälisestä yhtyeestä..
t.A.T.u.!
Ainoita lähteitä t.A.T.u.:n tiedoista ja päivityksistä täällä! Sivustoltamme löydät: tietoja bändistä, julkaisuista, videoista, foorumista ja paljon muuta! Hyviä luku hetkiä! Toivon, että pidätte tästä! :) Jos haluat lisää uutisia, kuvia, ladattavaa mene...

Vse Normalno (Karaoke)
Vse Normalno (Second)
The Veronicas- All About Us
t.A.T.u. vs. Nickelback- How you remind me vs. Obezyanka Nol
He Loves Me Not (Remix)



Sivustosi!!

|